Tämä blogi on tehty kuvaamaan ja analysoimaan vilpittömästi ja kansantajuisesti wannabe-viherpeukalon haparoivia askelia kaiken kasvavan maailmassa. Toisin sanoen, intoa on enemmän kuin taitoa:) Olen yrittänyt kasvattaa joitain yrttejä jo aikaisempina keväinä, mutta yritykset ovat kaatuneet taimien heiveröisyyteen ja lopulta kesän jo tultua innostuksen lopahtamiseen. Nyt toimissani on kuitenkin uusi kannuste: muutto maalle kesäksi! Olen siis perehtynyt yrttiasioihin aivan uudella tarmolla, sillä toukokuu-elokuu välillä asumme mieheni kanssa ihanassa Koivuniemessä! Päivät käymme tietysti töissä, ja iltaisin kunnostamme pihaa ja nautiskelemme luonnosta.

Pääasiallisesti olen peruskaupunkilaismimmi, joskin olen viettänyt lapsuuteni kesät samaisessa Koivuniemessä onnellisissa merkeissä. Koivuniemi on ukkini ja mummoni maatila, jossa aikoinaan oli ympärillä vähän peltoa, pieni kanala, jossa asusteli kanojen lisäksi pelottava kukko, sekä joka kevät ihmeellisesti uusiutuva Juuso-sika. Pihaa vartioi sekarotuinen Masi-koira ja hiiriä jahtasivat aina kulloisetkin kissat, viimeisimpänä pysyvänä asukkina harmaaraidallinen Kulkuri. Jossain vaiheessa eläimet ovat hävinneet ja satunnaisesti hiiripopulaatiota ovat harventaneet ansiokkaasti sukulaisteni kissat Otto-Ville Kuusinen ja Salli Krumeluu. Viimeisimpinä kissoina Koivuniemessä ovat kesäisin hallinneet stadinserkut Hurmu Hyrinä sekä Hirmu Hurina. He tyytyvät tosin katsastamaan maisemia keittiönpöydältä käsin (joka aiheuttaa mummolle harmaita hiuksia) tai valjaissa ulkoillessaan. Lisäksi eläimistöä edustavat Mimmi, Rolfy ja Pimu, allekirjoittaneen sukuhaaran koirat, joiden elämästä voi lukea enemmän Flying-blogissa, johon linkki löytyy tästä sivusta.

Nyt on siis kevät, toden teolla. Tajuavatkohan ihmiset tätä valon määrää? Muuttolinnut ovat saapuneet jo ainakin tänne Lappeen Rantaan (jossa siis vietän siviilielämää DI opiskelijana), ja voi kuinka ne laulavat kauniisti! Läpi hienosti hämärtävän illan kuuluu liverrys sekä metsästä että rantapusikosta, kun linnut pienet sydämet ilosta läpättäen kertovat saapuneensa valoisaan Pohjolaan! Ihan kuin ne laulaisivat minulle, tajuatko Suvi, kevät on täällä?! Ja tajuanhan minä, enkä malttaisi nukkua lainkaan. Voisin hipsiä kevätyössä kuuntelemassa tuulen suhinaa, sulavan jään kohinaa ja viimeisten valjujen tähtien ääretöntä äänettömyyttä. Vielä Saimaan jää hohkaa kylmäänsä, mutta ei mene enää kauan, kun vesi vapautuu kahleistaan ja alkaa helisten hyväillä rantakiviä lokkien riemuksi. Minusta on aina jännitävää seurata jään lähtöä keväisin. Jää tummuu päivien kuluessa, niin että hetken jo luulen se lähteneen. Sitten aina kuitenkin yllättäen, eräänä aamuna aamulenkillä huomaan auringon säteiden osuvan siniseen aukeaan veteen. Lokit kirkuvat kuin viimeistä päivää ja sorsia kelluu rantakaislikossa myhäillen. Rakastan asumista veden äärellä, sen äänet täysin hiljaisenakin kesäyönä rauhoittavat kesäyön unelmiin.

Tänään jatkoin kesän valmistelua istuttaen yrttien ja tomaattien taimet suurempiin ruukkuihin. Ne ovat nyt kasvaneet noin kolmen viikon ajan suurissa istutusastioissa minikasvihuoneissa. Amppelitomaatin hennot taimet ovat vallan riehaantuneet ! Toivottavasti ne jatkavat erinomaista kasvuaan nyt suuremmissa astioissa ja tuoreessa mullassa. Sain erinomaisia neuvoja ansioituneelta tomaatinkasvattajalta, Kuopion mummoltani, joka kertoi, että voisi alkaa viemään taimia ulos aurinkoon aina päivisin. Sitä aionkin nyt tehdä, ja aloitin jo tänään viemällä taimet uusissa ruukuissaan hetkeksi parvekkeelle. Siinä ne sitten henkailivät "Aah, raitista ilmaa!",ja venyttelivät vihreitä oksiaan. Mutta ei makeaa mahan täydeltä, joten 10 minuuttia sai alkuun riittää. Basilikat saavat vielä olla sisällä pitkään pitkään. Ne ovat niin vilunarkoja, että olen kieltänyt tuuletuksen keittiön ikkunan kautta (keittiön pöytä on nimittäin sosialisoitu ruukkupuutarhan alustaksi).

Olen myös tuonut maaliskuun puolella sisään koivunoksia maljakkoon, ja niissä lehdet ovatkin jo valmiita lisättäväksi salaatteihin ja leivän päälle.Myös herneenversot ovat kasvaneet mainiosti. Niin edelleen olen myös pitänyt sipulia viinilasissa, jonka pohjalla on jatkuvasti pienenpieni tilkka vettä. Sipuli puskee vihreää vartta aivan julmettua vauhtia! Naureskelinkin Arille tässä yksi päivä tenttiin lukiessani, että kirjaimellisesti katson, kun ruoho kasvaa, niin kiireistä on tämä elämä!! Näistä antimista ja vähän kaupan kautta pyörähdettynä tein itselleni aivan mahtavan herkullisen iltapalan.

Keväiset leivät:
                      
2kpl ruisleipää                         
sipaus margariiniä                   
herneenversoja                        
koivunlehtiä (hiirenkorvilla)
sipulin vartta
ohut viipale juustoa
omppua viipaleina

*paahda leivät ja lisää sipaus margariinia. Silppua päälle herneenversoja, koivunlehtiä ja sipulin vehreää vartta. Ohut juustosiivu pitää osaset paikoillaan ja helpottaa siten syömistä. Viipaloi omena ohuiksi viipaleiksi ja lisää leivän päälle. Herkuttele esim vihreän teen kanssa!